keskiviikko 31. joulukuuta 2014

vuosi 2014, pt.2

Heinäkuun alkupäivät kuluivat vielä sängyn pohjalla Netflixiä tuijotellen ja jäätelöä syöden, mutta kirurgin kontrollikäynnin jälkeen suuntasin heti kuun ensimmäisenä viikonloppuna Ouluun äiskän hoiviin. Viiden viikon sairasloma tuntui poikkeuksellista ruokavaliota ja särkylääkkeiden napsimista lukuun ottamatta ihan tavalliselta, superpitkältä lomalta: nautin hellejaksosta, reissasin porukoiden kanssa Itä-Suomeen sukuloimaan ja asuntomessuille, istuin Oulu-kavereiden kanssa terasseilla viinilasillisilla ja otin selfieitä muumia muistuttavasta naamasta. Kuun lopussa palkitsin itseni nopeasta parantumisesta ja soseruokavalion sietämisestä ostamalla pitkään haaveissa olleen Marc by Marc Jacobsin kellon. 

7. heinäkuu


Elokuu alkoi muuttohommissa. Pakkasin pieneen yksiöön mahtuvan omaisuuteni parissa päivässä ja muuttofirma siirsi tavarat uuteen kotiin alta aikayksikön. Muuttosiivouksen keskellä onnistuin saamaan pikkurilliin tulehduspöpön ja antibioottikuurin pari ensimmäistä päivää vietin yhden sormenpään takia neljän seinän sisällä Netflixistä White Collaria tuijotellen. Viimeiset lomaviikot ennen uudessa työssä aloittamista kuluivat sisustaen, kun vaihdoin huolekalujen järjestystä ympäri joka toinen päivä ja ostin uuden lampun sekä maton. Yksi viikonloppu kului Helsinkiin tulleen serkun kanssa turisteillen, ja pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan Ravintolapäivän pop up -ravintoloita. Seitsemän viikon loman jälkeen aloitin uudessa työpaikassa, ja loppukuu menikin totutellessa pitkästä aikaa säännölliseen arkeen.

8. elokuu


Syyskuu oli yhtä haipakkaa niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Parin viikon koulutusjakson jälkeen pääsin töissä kerralla tositoimiin, kun uusien opiskelijoiden orientaatioviikko alkoi heti perehdytyksen päätyttyä. Kiireen keskellä kieltäydyin hyväksymästä orastavaa flunssaa ja lopulta vietin pitkän viikonlopun sängynpohjalla puhekiellossa. Kuun puolivälissä äiti ja vanha perhetuttu tulivat vierailulle Helsinkiin, ja pääsin leikkimään turistiopasta sekä nauttimaan äiskän sponsoroimista herkkuhetkistä. Kahden kuukauden Töölö-elämän jälkeen syyskuun viimeisenä viikonloppuna järjestin viimein tuparit! Toteutin jo toisen materiahaaveen muutaman kuukauden sisällä, kun kiikutin Minna Parikan kauniit Buster Spades -pupukengät kotiin.

9. syysuu


Lokakuu jatkoi alkusyksyn kanssa samalla, tekemisentäyteisellä linjalla. Kuukausi alkoi rapujuhlilla, joiden jälkeen iski vuoden pahin sinkkukriisi. Kriisi oli ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin, mutta siirryin saman tien stressaamaan silmissä ohentuvia hiuksia ja suunnittelin tukan radikaalia lyhentämistä. Kuun toinen viikko sujahti kenties vuoden tiukimmassa juhlaputkessa kv-viikon tapahtumien merkeissä, kun neljän päivän ajalle kalenteriin oli merkattu appro, kaksi kolmen ruokalajin illallista sekä Sillis. Supersosiaalisen ja rankan viikonlopun jälkeen vietin syksyn ainoan Oulu-reissun tekemättä juuri mitään tai edes näkemättä kavereita.

10. lokakuu


Marraskuu käynnistyi lempinaisen Helsinki-visiitillä, jonka aikana testattiin lauantaibrunssi töölöläisessä Trattoria Sognossa ja kuunneltiin repeatilla Eva & Manun uutta levyä. Heti seuraavalla viikolla juhlittiin pitkään odotettua nykyisten ja vanhojen toimistolaisten iltapukujuhlaa Vanhalla. Päivä alkoi laittautumisella pitkän kaavan mukaan kampaajakäynteineen kaikkineen, mutta aamukuudelta pöydillä tanssiessa glamour oli enää hämärä muisto. Loppukuusta kalenteri loisti ensimmäistä kertaa koko syksynä tyhjyyttään ja kaamosmasennus iski voimalla päälle. Taistelin väsymystä vastaan aloittamalla aamutreenit kuntosalilla ja pitkien pohdintojen jälkeen leikkautin epäsymmetrisen, pitkän polkkatukan. 

11. marraskuu


Joulukuu kului vielä marraskuutakin pahemmassa sumussa kiitos vuoden pimeimmän ajan. Aikaiset aamuherätykset muuttuivat kuun vaihteessa yhtäkkiä mahdottomiksi, joten oman sekä muiden mielenterveyden vuoksi annoin hieman pidempien yöunien voittaa taistelun kello seitsemän aamusaleja vastaan. Itsenäisyyspäivää vietin helsinkiläistyneiden Oulu-kavereiden kanssa pikkujoulutunnelmissa presidentin vastaanottoa tapittamalla  ja katselin ikkunasta ohikulkevaa soihtukulkuetta. Yhdelle viikonlopulle sattunutta kolmien pikkujoulujen putkea lukuun ottamatta Netflix vei suosituimman (ja käytännössä ainoan) vapaa-ajan aktiviteetin tittelin. Joulu kului perinteiseen tapaan Oulussa Pottereita herkkuvuoren keskellä lukien, porukoiden seurassa kotona hengaiten sekä kavereiden kanssa kahvitellen, brunsseillen ja Sherlockia maratoonaten.

12. joulukuu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti